Koe mittojen mukaan valmistamisen todellinen olemus

Koe mittojen mukaan valmistamisen todellinen olemus

Oletko koskaan pohtinut, mitä väliä räätälöidyllä pukeutumisella oikein on? Voit ehkäpä ajatella, ettei sillä ole merkitystä. No, siinä olet väärässä. Olemme sanonnan "yksityiskohdilla on merkitystä" voimakkaita kannattajia, koska niin me pohjimmiltamme teemme. Suunnittelemme jokaisen yksityiskohdan täydellisyyteen asti luodaksemme kauluspaitaasi parhaan istuvuuden ja tunnun. Koettuasi täydellisyyden, paluuta entiseen ei enää ole.

Vakiokoko

Jokin näyttää olevan hieman hullusti, vai mitä? Kyseessä voi olla kauluspaidan pituus, roikkuva kangas tai puristava kaulus – kauluspaidasta ei saa täydellistä silloin, kun se on valmistettu ihmismassoille.

Made to Measure

Tämä kuulostaa paremmalta. Todellinen istuvuus todellisille ihmisille. Tule sellaisena kuin olet ja me huolehdimme sinusta ja varmistamme, että et koskaan enää halua käyttää vakiokokoa.

Minulla on ollut hankaluuksia löytää yhtäkään hyvin istuvaa kauluspaitaa, sillä useimmissa niissä on ollut jotakin vikaa joko pituuden, hihojen mallin tai yleisesti ottaen kömpelön ulkonäön vuoksi. Tutustuttuani mittojen mukaan valmistettuihin kauluspaitoihin olen vihdoinkin löytänyt minulle täydellisesti sopivan istuvuuden!

- Viktor

Luulin jo pukeutuvani hyvin istuviin kauluspaitoihin ja olin tyytyväinen paitoihini, kunnes kokeilin kerran kauluspaitaa, joka oli valmistettu juuri minun henkilökohtaisten mittojeni mukaan. Se oli vieläkin upeampi kokemus enkä usko palaavani enää vakiokokoisten kauluspaitojen käyttämiseen.

- Sebastian

Olen lyhyt ja olkapääni ovat leveät, joten useimmat vakiokokoiset kauluspaidat eivät sovi minulle pituuden osalta, ja kauluskin on yleensä liian tiukka. Mittojen mukaan valmistettu paita todella ratkaisee kaikki nämä ongelmat.

- Daniel

Kokoni on L:n ja XL:n väliltä. Valitessani koon L, hihat jäävät liian lyhyiksi, kun taas koko XL on minulle pituuden suhteen sopiva, mutta paidan vyötärö on liian leveä. Tilattuani ensimmäisen mittojen mukaan valmistetun kauluspaitani minun ei ole tarvinnut enää tehdä kompromissia paitani istuvuuden suhteen!

- Johan

Minulla on ollut ongelmia löytää hyvin istuvia paitoja, sillä leveiden olkapäideni ja rintakehäni vuoksi paidat eivät istu niistä kohdista hyvin. Mittojen mukaan valmistettujen kauluspaitojen ansiosta olen vihdoinkin saanut selville, miltä kauluspaitojen tulee oikeasti näyttää ja tuntua!

- Dennis

Lähdetään liikkeelle

Haluatko saada sinulle täydellisen istuvuuden? Aloita parhaan kauluspaitasi luominen tänään helposti, nopeasti ja täsmällisesti monipuolisen ja tehokkaan suunnittelutyökalumme avulla.

Hyödynnä tämä tarjous heti

Saamme sen istumaan, teemme siitä juuri sinulle sopivan.

Olet juuri tutustumaisillasi räätälöidyn paidanvalmistuksen todellisiin mahdollisuuksiin. Valitse näennäisesti rajattomista suunnitteluvaihtoehdoista luoden kauluspaidan, jossa on oma henkilökohtainen tuntusi.

Hyödynnä tämä tarjous heti

Saamme sen istumaan, teemme siitä juuri sinulle sopivan.

Olet juuri tutustumaisillasi räätälöidyn paidanvalmistuksen todellisiin mahdollisuuksiin. Valitse näennäisesti rajattomista suunnitteluvaihtoehdoista luoden kauluspaidan, jossa on oma henkilökohtainen tuntusi.

Hyödynnä tämä tarjous heti

Kauluspaitasi mittaus helposti toteutettuna

Ole fiksu. Ota mittasi. Unohda mittanauha ja vanhanaikaiset työkalut – lataa Size:Me-sovellus ilmaiseksi ja saat mittasi minuuteissa. Sovellus laskee mittasi käyttäen kahta kuvaa yhdessä pituutesi ja painosi kanssa.

4.4/5

Ei huolia eikä murheita. Vain täydellinen istuvuus.

Kattava, selkeä istuvuustakuumme tekee kauluspaitojemme tilaamisesta huoletonta. Olemme tyytyväisiä vasta sitten, kun sinäkin olet!

Tietosuoja ja evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä sivuston perustoimintoihin, analytiikkaan ja markkinointiin. Ennen kuin jatkat sivuston käyttöä, valitse alta sopiva vaihtoehto.